Minulla on suuri ilo osoittaa sydämellinen tervehdykseni teille, Herra Puheenjohtaja, ja kaikille Paavillisen tiedeakatemian jäsenille, jotka osallistutte täysi-istuntoonne. Osoitan tervehdykseni erityisesti uusille akatemian jäsenille, jotka ottavat osaa työskentelyynne ensimmäisen kerran. Haluaisin myös muistaa niitä akateemikkoja, jotka ovat kuolleet viimeksi kuluneen vuoden aikana, uskon heidät elämän ruhtinaan haltuun.

1. Viettäessämme Akatemian uudelleen perustamisen 60-vuotisjuhlaa, haluan palauttaa mieleen edeltäjäni Pius XI tarkoitusperän, hänen, joka tahtoi ympäröidä itsensä ryhmällä valittuja oppineita uskoen heille täyden vapauden informoida Pyhää Istuinta tieteellisen tutkimuksen saavutuksista ja siten auttamaan häntä mietiskelyissään.

Hän pyysi heitä, joita hän kernaasti kutsui kirkon tieteelliseksi senaatiksi (Senatus scientificus), palvelemaan totuutta. Minä jälleen ulotan tämän saman kutsun teille tänään, varmana siitä, että voimme hyötyä "Kirkon ja tieteen välisen luottavaisen vuoropuhelun hedelmällisyydestä" (Discours à l'Académie des Sciences, 28 octobre 1986, n. 1).

2. Olen iloinen aiheesta, jonka olette valinneet ensimmäiseksi, elämän ja evoluution alkuperä on keskeinen aihe, joka elävästi kiinnostaa kirkkoa, koska Ilmoitus osaltaan sisältää luontoon ja ihmisen alkuperään liittyvää opetusta. Miten eri tieteenalojen saavuttamat johtopäätökset ja Ilmoitukseen sisältyvä sanoma sopivat yhteen toistensa kanssa? Ja jos siinä ensi näkemältä on ilmeisiä ristiriitoja, miltä suunnalta niiden ratkaisua tulisi etsiä. Tiedämme itse asiassa, että totuus ei voi, olla ristiriidassa totuuden kanssa (vrt. Leo XIII, Ensyklika Providentissimus Deus). Toisaalta, luodaksemme paremmin valaistusta historialliseen totuuteen, teidän tutkimuksenne Kirkon ja tieteen välisistä suhteista 1500 ja 1700 lukujen välillä on erittäin merkittävä.

Tämän täysistunnon aikana teidän tarkoituksenne on "tutkistella tiedettä kolmannen vuosituhannen kynnyksellä", lähtien niiden pääasiallisten probleemien määrittelystä, joita tieteet ovat luoneet ja jotka vaikuttavat ihmiskunnan tulevaisuuteen. Toimenpiteellänne te osoitatte tien ratkaisuihin, jotka tulevat hyödyttämään koko ihmisyhteisöä. Elottoman ja elollisen luonnon alueella tieteen kehitys ja sen sovellukset herättävät uusia kysymyksiä. Mitä paremmin Kirkko tuntee niiden oleellisia piirteitä, sitä paremmin se ymmärtää niiden vaikutusta. Niin muodoin sillä voi erityisen lähetystehtävänsä mukaisesti olla mahdollisuus tarjota arviointiperusteita niiden moraalisten arvojen erottamiseksi, joita jokainen ihminen tarvitsee täydellistä pelastustaan ajatellen.

3. Ennen kuin esitän teille joitakin ajatuksia, jotka erityisemmin liittyvät elämän alkuperää ja sen evoluutiota koskevaan aiheeseen, haluaisin muistuttaa siitä, että Kirkon Magisterium on jo oman toimivaltansa rajoissa lausunut julki mielipiteensä näistä asioista. Lainaan tässä kahta kannanottoa.

Ensyklikassaan Humani Generis (1950) edeltäjäni Pius XII oli jo julistanut, ettei evoluution ja ihmistä ja hänen kutsumustaan koskevan uskon opin välillä ole mitään vastakkaisuutta, sillä edellytyksellä ettei unohdeta eräitä kiistämättömiä näkökohtia (vrt. Acta Apostolicae Sedis 42 [1950], s. 575-576).

Omasta puolestani kun 31 lokakuuta 1992 otin vastaan ne, jotka ottivat osaa Akatemianne täysi-istuntoon, minulla oli tilaisuus Galileon suhteen kiinnittää huomiota tarkan hermeneutiikan välttämättömyyteen inspiroidun Sanan oikeaksi tulkitsemiseksi. On tarpeen määrittää hyvin Raamatun sanan oikea merkitys, välttäen kaikkia aiheettomia tulkintoja, jotka saavat sen sanomaan sellaista, mitä sen tarkoitus ei ole sanoa. Voidakseen hyvin määritellä oman tutkimusalueensa, eksegeetin ja teologin on pysyttävä tietoisena niistä tuloksista, joihin luonnontieteissä on tultu (vrt. Acta Apostolicae Sedis 85 [1993], s. 764-772; Puhe Paavilliselle Raamattukomissiolle saattaen tiettäväksi dokumentin l'Interprétation de la Bible dans l'Eglise [Raamatun tulkinta kirkossa]: Acta Apostolicae Sedis 86 [1994], ss. 232-243).

4. Ottaen huomioon ajan tieteellisen tutkimuksen tilan, samoin kuin teologian vaatimukset, Ensyklika Humani generis tarkasteli "evolutionismin" oppia vakavasti otettavana hypoteesina, joka on yhtä syvällisen tutkimisen ja mietiskelyn arvoinen vastakkaisen hypoteesin kanssa. Pius XII lisäsi kaksi metodologista ehtoa: tätä käsitystä ei tulisi omaksua ikään kuin kyseessä olisi varma todistettu oppi ja että täysin Ilmoituksesta voitaisiin päätellä, mitä kysymyksiä siitä herää. Hän myös esitti ehdon, jolla tämä käsitys on yhteensopiva kristinuskon kanssa, näkökohta johon vielä palaan.

Tänään, lähes puoli vuosisataa tuon Ensyklikan ilmestymisen jälkeen, uusi tietämys on johdattanut tunnustamaan, että evoluutioteoria on enemmän kuin pelkkä hypoteesi. On todella merkittävää, että tämä teoria on saanut enenevässä määrin tutkijoiden kannatuksen, seurauksena sarjasta löytöjä eri tiedon aloilta. Yhdenmukaisuus, jota ei ole vaatimalla etsitty tai aikaansaatu, toisistaan riippumattomien tutkimusten tuloksissa on itsessään merkittävä peruste tämän teorian puolesta.

Mikä on sen kaltaisen teorian merkitys? Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää astumista epistemologian alueelle. Teoria on metatieteellisen valmistelun tulos, erillinen havaintotuloksista, mutta niiden kanssa yhdenmukainen. Sen avulla itsenäisten tietojen ja tosiasioiden kokonaisuus on mahdollista yhdistää ja tulkita yhtenäisessä selityksessä. Jonkin teorian paikkansapitävyys riippuu siitä missä määrin se on näytettävissä toteen; se on jatkuvasti tosiasioiden arvioitavana; silloin kun se lakkaa vastaamasta kaikkia viimeksi mainittuja, se osoittaa rajoituksensa ja sopimattomuutensa. Se on silloin ajateltava uudelleen.

Sen lisäksi, että jonkin teorian, kuten evoluutioteorian muodostaminen edellyttää täydellistä yhteensopivuutta havaintojen kanssa, siihen sisältyy tiettyjä luonnonfilosofisia käsityksiä.

Ja oikeastaan, pikemminkin kuin yhdestä evoluutioteoriasta olisi soveliaampaa puhua (useista) evoluutioteorioista. Tämä moneus liittyy toisaalta erilaisiin evoluution mekanismeista annettuihin selityksiin, ja toisaalta erilaisiin filosofioihin, joihin se perustuu. Siten on olemassa materialistisia ja reduktionistisia ja spiritualistisia tulkintoja. Se mistä tässä pitäisi päättää on soveliaan filosofian ja toiselta puolen teologian kelpoisuus.

5. Kirkon Magisterium on suoranaisesti kiinnostunut evoluutiokysymyksestä, koska se liittyy käsitykseen ihmisestä, joka Ilmoituksen mukaan on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi (vrt. Gen. 1: 27-29). Kirkolliskokouksen sääntö Gaudium et spes on loistavasti selittänyt tätä oppia, joka on keskeisen tärkeä kristilliselle ajattelulle. Se on muistuttanut siitä, että ihminen on "ainoa olento maan päällä, jonka Jumala on halunnut oman itsensä vuoksi" (n. 24). Toisin sanoen ihmisyksilöä ei voida alistaa pelkäksi keinoksi tai välineeksi ihmislajille tai yhteiskunnalle; hänellä on arvo sinänsä. Hän on persoona. Ymmärryksensä ja tahtonsa avulla hän kykenee saavuttamaan yhteisyyden, yhteisvastuun ja itsensä antamisen suhteen kaltaistensa kanssa. Pyhä Tuomas huomauttaa, että ihmisen samankaltaisuus Jumalan kanssa perustuu erityisesti hänen spekulatiiviseen älyynsä, sillä hänen suhteensa tietonsa kohteeseen muistuttaa Jumalan suhdetta siihen, minkä hän on luonut (Summa Theologica I-II, q.3, a.5, ad 1). Mutta vieläkin enemmän, ihminen on kutsuttu tiedon ja rakkauden yhteyteen Jumalan itsensä kanssa, suhde joka saavuttaa täydellistymisensä ajan tuolla puolen, iankaikkisuudessa. Tämän kutsumuksen koko syvyys ja suurenmoisuus on ilmoitettu meille ylösnousseen Kristuksen mysteerissä (vrt. Gaudium et spes, n. 22). Hengellisen sielunsa perusteella koko henkilöllä on ruumiissaankin sellainen arvokkuus. Pius XII korosti tätä oleellista kohtaa: jos ihmisruumiilla on alkunsa häntä edeltäneessä elävässä aineessa, hengellinen sielu on välittömästi Jumalan luoma. ("Animas enim a Deo immediate creari catholica fides nos retinere iubet"; Ensyklika Humani Generis, Acta Apostolicae Sedis 42 [1950] s. 575).

Niin muodoin evoluutioteoriat, jotka yhdessä niitä synnyttävien filosofioiden kanssa käsittävät hengen nousevan elävän aineen voimista, tai pelkäksi tämän aineen ilmiöksi ovat yhteen sopimattomia ihmistä koskevan tiedon kanssa. Eivätkä ne muutoin pysty perustelemaan ihmisen persoonallista arvoa.

6. Ihmisen kohdalla meillä näyttää siis olevan ontologinen erilaisuus, ontologinen hyppy, voitaisiin sanoa. Mutta eikö tällainen ontologinen epäjatkuvuus ole vastoin sitä fysikaalista jatkuvuutta, joka näyttää olevan johtava ajatus evoluutiotutkimuksissa ja siinä mikä liittyy fysiikan ja kemian perusteisiin? Eri tiedon aloilla käytetyn menetelmän huomioon ottaminen antaa mahdollisuuden sovittaa yhteen kaksi näkökantaa, jotka näyttävät yhteen sovittamattomilta. Havaitsevat tieteet kuvaavat ja mittaavat yhä suuremmalla tarkkuudella elämän moninaisia ilmenemismuotoja ja asettavat ne aikajanalle. Hengelliseen siirtymisen hetki ei voi olla tämän kaltaisen havainnoinnin kohde, kuitenkin se voi ilmetä kokeellisella tasolla sarjana hyvin arvokkaita merkkejä, jotka ovat ominaisia ihmisolennolle. Mutta kokemukset metafyysisestä tiedosta, itsetietoisuudesta, itsenäisestä mietiskelystä, siitä mikä liittyy moraaliseen tietoisuuteen, vapauteen tai vielä esteettiseen ja uskonnolliseen kokemukseen ovat filosofisen analyysin ja harkinnan piirissä, kun taas teologia kirkastaa Luojan lopullisen suunnitelman tarkoituksen.

7. Lopuksi haluaisin palauttaa mieleen evankeliumin totuuden, joka voi luoda korkeampaa valoa teidän elävän aineen alkuperää ja kehitystä koskevien tutkimuksienne horisonttiin. Raamattuun itse asiassa sisältyy ainutlaatuinen elämän viesti. Se antaa meille viisaan näkemyksen elämään sikäli kuin se kuvailee olemassaolon korkeimpia muotoja. Tämä näkymä ohjasi minua Ensyklikassa, jonka omistin ihmisen elämän kunnioittamiselle ja jolle tarkalleen olin antanut nimeksi Evangelium vitae. [Julkaistu suomenkielisenä nimellä Elämän ilosanoma - ihmiselämän arvo ja koskemattomuus; Katolinen tiedotuskeskus, Helsinki, 1996].

On merkityksellistä, että Johanneksen evankeliumissa elämä tarkoittaa jumalallista valoa, jonka Kristus antaa meille. Olemme kutsutut astumaan sisään iankaikkiseen elämään, niin sanoakseni taivaallisten ihanuuksien ikuisuuteen.

Asettaakseen suojan meitä vaanivia vakavia kiusauksia vastaan, meidän Herramme lainaa Deuteronomian suurta lausumaa: "Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee (8:3; vrt. Mat. 4:4).

Vieläkin enemmän, elämä on yksi kauneimmista tunnusmerkeistä, joilla Raamattu kuvaa Jumalaa. Hän on elävä Jumala.

Sydämellisesti toivotan teille kaikille ja kaikille läheisillenne Jumalan runsasta siunausta.

Vatikaanissa 22 lokakuuta 1996 Johannes Paavali II

Paavi Johannes Paavali II:n evoluutioteorioista antama lausunto julkistettiin Paavillisen tiedeakatemian uudelleenperustamisen 60-vuotistapahtuman yhteydessä. Lausunnon alkuperäinen ranskankielinen teksti on julkaistu L'Osservatore Romanon ranskankielisessä viikkolehdessä 24.10.1996 ja on ollut luettavissa Internet-osoitteissa http://pages.pratique.fr/clamagir/sciences.html, http://www.emmanuel-info.com/fr/dossiers/evolution/academie.html ja http://www.christusrex.org/www1/pope/visf10-23-96.html. Englanninkielinen käännös julkaistiin L'Osservatore Romanon englanninkielisessä viikkolehdessä 30.10.1996 ja on Internetissä mm. osoitteissa http://www.christusrex.org/www1/pope/vise10-23-96.html, http://www.newadvent.org/docs/jp02tc.htm, http://www.origins.org/mc/resources/pope.html ja http://www.cco.caltech.edu/~newman/sci-cp/evolution.html. Näistä poikkeava CWN (Catholic World News) englanninkielinen käännös on osoitteissa http://www.ewtn.com/library/PAPALDOC/JP961022.HTM ja http://www.saint-mike.org/Library/Papal_Library/John_PaulII/Addresses/evolution.html. Saksankielinen käännös on osoitteessa http://www.stjosef.at/dokumente/evolutio.htm. Suomenkielinen käännös on tehty La documentation catholique-lehden No 2148, s.951-953, 17 novembre 1996, ranskankielisestä tekstistä englannin- ja saksankielisiä käännöksiä hyväksi käyttäen.