On se näköjään niin vaikeaa. Meinaan, pysyä asiassa. Minun asiani oli ontologiaa: todellisuus, olemassaolo ja oleminen. Kysymyksenasettelu väännettiin väkisin episteemiseksi (mistä tuonnempana).

Aihepiiri on epäilemättä abstrakti ja abstruusi. Noiden kuivien luiden ympärille tulee lihaa vasta kun siirrymme puhumaan kategorioista: faktoista ja asiantiloista, universaaleista ja partikulaareista, substansseista ja aksidensseista. Eräs asia, jota olisin voinut käsitellä, mutta pelkäsin vievän liikaa aikaa, koski ns. transsendentaaleja (transcendentia).

On sellaisia termejä kuin "olio", "yksi", "jokin" (lat. ens, unum, aliquid), joita voidaan soveltaa kaikissa kategorioissa. Jokainen pöytä, tuoli tai kissa on jotakin, mutta myös jokainen alkuluku on jotakin. Ovatko ne "jotakin" sanan samassa merkityksessä?

Univokalistien mukaan transsendentaalit merkitsevät samaa eri kategorioissa, multivokalistien mukaan niillä on eri merkityksiä.

Multivokalisteja olivat mm. Aristoteles (jonka mukaan kyse ei ole yksinkertaisesta monimielisyydestä vaan predikaatiosta " suhteessa yhteen" (pros hen), P. Tuomas Akvinolainen ja Russell (noin vuodesta 1908). Multivokalisleja ovat myös Sir Peter Strawson ja Gilbert Ryle.

Univokalisteja ovat mm. Duns Scotus (subtiili tohtori), Russell (1903), Quine ja Fred Sommers (Types and ontology).

Jos minun vähäpätöisellä mielipiteelläni on väliä olen ollut taipuvainen kannattamaan univokalismia.

Miten univokalismin ja multivokalismin kiista suhtautuu toiseen kysymykseen: Onko erilaisia olemistapoja? (eksistenssi ja subsistenssi tai reaalinen ja ideaalinen oleminen)

Olemistapojen suhteen olen konventionalisti: miten suvaitsette taattoseni. Voimme sanoa, että hevoset ja reaaliluvut ovat keskenään erilaisia, että ne ovat olemassa eri tavoilla. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että ne olisivat eri merkityksissä. Jos X matkusti Helsingistä Turkuun junassa, Y linja-autossa, niin he matkustivat eri tavoilla, mutta samassa merkityksessä. Samoin: kissat ja merisiilit ovat hyvin erilaisia eläimiä, mutta ne ovat eläimiä sanan samassa merkityksessä.

" Nämä pirstat olen laittanut raunioitteni tueksi" (T. S. Eliot).

Mennään nyt episteemisiin väännöksiin. Tehtäköön selväksi:

a) Jos emme voi puhua olioista sinänsä, niin emme puhu. Puhumme ilmiömaailmasta, joka on, kuten mm. Erik Stenius Tractatus-kommentaarissaan, artikuloitu kenttä, jonka tekijät jakautuvat erilaisiin kategorioihin: faktat, oliot, ominaisuudet ja relaatiot. (tästä oli Rainion kirjeessä joitakin huomautuksia)

b) "Kun joku puhuu asian tai esineen olemassaolosta, hän tarkoittaa tietoaan tai uskoaan siitä" (Mäntylä). Jos näin olisi päädyttäisiin äärettömiin regresseihin. Oletetaan, että joku sanoo (paikkansapitävästi tai ei) "Jääkaappini on keittiössä." Tällöin hän oletuksen mukaan sanoo, "Minä uskon, että jääkaappini on keittiössä". Mitä hän uskoo? Edellisen analyysin mallin mukaan hän tarkoittaa "Minä uskon, että minä uskon, että jääkaappini on keittiössä" jne. ad infinitum.

Ehkä kirjoittajalla oli mielessään Mooren paradoksi. Lause "Jääkaappini on keittössä, mutta minä en usko sitä", ei ole loogisesti ristiriitainen, mutta jollakin tavoin omituinen. Mooren paradoksia on mm. Hintikka käsitellyt kirjassaan Knowledge and Belief.

c) Tieto-oppi on legitiimi teoreettisen filosofian osa, mutta päinvastoin kuin yleensä ajatellaan, se ei ole fundamentaalisempi kuin ontologia. "Tietoteoria on vain tiedostamistilanteen ontologiaa", kirjoitti Gustav Bergmann. Millaisia rakenneosia on läsnä sellaisissa tilanteissa, joissa joku tiedostaa jotakin (oikein tai väärin)?

d) Kun esitin "Antonius-argumentin", halusin sanoa: vaikka olisi olemassa vain ilmiöiden virta, niin olisi jotakin olemassaolevaa, ja me tietäisimme sen. Kun Tyrkkö julistaa "En sanoisi tajuavani välittömästi todellisuutta vaan ainoastaan erilaisia vaikutelmia ..", so what ? Vaikutelmat ovat välitöntä todellisuutta.

e) Vinksauttaessaan keskustelun sivuraiteelle Heikki Mäntylä menee nopeasti metsään (.."tuntuu lopputulokseksi jäävän, että kaikki olemassaolo on subjektiivista ja tilapäistä. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei meillä ole tietoa todellisuudesta…"). Hyvä, jos meillä ei ole tietoa todellisuudesta, emme myöskään tiedä mitään fotonivirroista, jotka tulevat silmiimme. Emme tiedä, onko meillä silmiä, emmekä tiedä mitään tieteen historiasta. Minulla ei ole edes oikeus sanoa "me": enhän minä tiedä, onko minun lisäkseni muita tajunnan subjekteja olemassa. – C.D. Broad sanoi joskus, että useimpien filosofien mielestä solipsismi on niin kauhea vaihtoehto, koska jos se olisi totta, ei olisi ketään, jolle luennoida.

f) En tiedä, miksi H. M. puhuu kahdesta keltaisesta lyijykynästä. Minähän näytin kahta läpikuultavaa kuulakärkikynää, joiden kummankin toisessa päässä oli sininen suojus.

g) Kun puhuin tapauksista, joissa jotakin todellista ilmenee meille, puhuin sellaisista asioista kuin jälkikuvien näkemisestä ja hallusinaatioista, en sellaisesta epäsuorasta havainnoinnista kuin eksoplaneettain "havaitseminen". Joidenkin tähtien on havaittu vaappuvan ja tuota vaappumista on selitetty olettamalla, että niitä kiertää massiivisia planeettoja. Tämä oletus on nykyisen tietämyksen valossa ehkä järkevin - parempaakaan selitystä ei ole tarjolla - mutta voi olla että joskus keksitään toinen selitys. Eksoplaneettain olemassaolo on meidän teorioistamme ja havainnoistamme riippumaton asia.

Koetetaan nyt saada jonkinlainen yleiskatsaus ilmenemisen variaatioihin (asia on tietysti paljon monimutkaisempi kuin tässä on mahdollista esittää).

(1) "Visualisointia esiintyy, mutta mentaalisia kuvia ei nähdä", kirjoitti aikoinaan Gilbert Ryle (The Concept of Mind). Voimme myöntää, ettei mentaalisia kuvia nähdä (eikä havaita), mutta ne ovat kuitenkin eksistenttejä partikulaareja, joista me olemme jollakin tavalla tietoisia. Tuosta tiedostamissuhteesta on käytetty erilaisia nimityksiä: "tietoisuus" (consciousness/awareness) , "tuttuus " (acquaintance; Russell), "direct apprehension" (Moore), "prehension" (Broad, Whitehead) ja epäilemättä monia muita. Me voimme "tarkastella" mielikuviamme, mutta kyseessä ei ole havaitseminen (perception) eikä havainnointi (observation). Broad käyttää nimitystä "inspection''. Tässä joku tietysti protkottaa, että tuodaan sisään suuri määrä terminologiaa. Niin tuodaan, muttei sille voi mitään. Sitä on käytetty, ja on syytä tietää, että sitä on käytetty.

(2) Seuraavaksi voimme tarkastella jälkikuvan näkemistä ja (visuaalisia) hallusinaalioita. Muistakaamme mitä Russell sanoi fantomeista ja hallusinaatioista: "They have the most complete and absolute and perfect reality that anything can have". Uskoiko Russell kummituksiin? Ei luultavasti. Muistakaamme esimerkkiä henkilöstä, joka "näkee vaaleanpunaisia rottia". Tällaisen kokemuksen omaavalla henkilöllä on näkökentässään vaaleanpunaisia rotannäkoisiä hahmoja. Nuo hahmot ovat todella vaaleanpunaisia ja todella rotannäköisiä, olemassaolevia ja todellisia, joskin "subjektiivisia" siinä mielessä, että niiden olemassaolo on tietyn subjektin keskushermoston häiriöistä riippuvaista (mutta riippuvaisuus ei ole olemattomuutta). - Nuo hahmot eivät ole rottia, koska vaaleanpunaisia rottia ei oletettavasti ole olemassa. Tässä tulee tietoisuuden intentionaalisuus, jota Brentano ja hänen seuraajansa ovat aiheellisesti painottaneet. Voimme ajatella, visualisoida, hallusinoida jne. griippejä, khimairoja, siivekkäitä hevosia ja vaaleanpunaisia rottia, vaikkei niitä oletettavasti ole olemassa. Jälkikuvien ja hallusinaatioiden kohdalla voidaan puhua aistimisesta (sensing) mutta tuskin havaitsemisesta tai observaatiosta. Aistiminen on eräs prehension laji.

3) Tulemme niin sanoakseni paradigmaattisiin havaintotilanteisiin, makrokappaleiden havaitsemiseen. Kuten mm. G.E. Moore, C.D. Broad, E. Husserl, H.H. Price ja muut ovat uudestaan ja uudestaan esittäneet, makrokappaleen "ilmeneminen" on jotakin monimutkaisempaa kuin jälkikuvan. Mutta ne ilmenevät ja me tiedämme (suotuisissa tapauksissa) niistä yhtä ja toista. Esim. luennossaan "On Certainty" Moore luetteli asioita, joita hän sanoi siinä tilanteessa tietävänsä: hän seisoi eikä istunut. Hän oli vaatetettu eikä alasti. Huoneessa, jossa hän luennoi oli ikkunoita; ja hänellä oli kuulijoita.

4) Viimeksi tulee fysikaalinen observointi (jota en enää kutsuisi "havainnoksi"): eksoplaneetat, ydinfysikaaliset reaktiot jne. Täällä on tilaa tulkinnalle ja erilaisille hypoteeseille, ja usein on tyydyttävä vain todennäköisyyksiin.

Suosittelen oheislukemistoksi Broadin teoksen Scientific Thought, lukuja VII ja VIII ("Matter and its appearances …", "The Theory of sensa..." ss . 227-283).

Hyvää pääsiäistä

S. Albert Kivinen

_____________________________________________________

Dosentti S. Albert Kivisen kommentaarit liittyvät hänen Luonnonfilosofian seuran kokouksessa 7.3.2002 pitämäänsä esitelmään Todellisuus, olemassaolo ja oleminen, jota olivat sähköpostin välityksellä kirjallisesti kommentoineet mm. dipl.ins. Heikki Mäntylä (9. ja 14.3.), prof. Kullervo Rainio (13.3.) ja lääket.lis. Jyrki Tyrkkö (16.3.). Kivisen teksti on päivätty Helsingissä palmusunnuntaina 24.III 2002.